Takoja-lehti, artikkeli: Voimanlähteillä

Takoja, artikkeli

Elämänkaaren käännekohtien ja voimanlähteiden äärellä
”Tienhaaroja, joissa elämäni suunta on muuttunut, on tullut vastaani usein paitsi sisäisen ahdistuksen, myös ulkoisen kriisin aiheuttamina. Ne ovat toimineet kätilönä uuden näkemyksen syntymiselle. Miten armollista tuo näkemyksen laajentuminen ja jatkuva muuntuminen onkaan. Samalla se pitää elämän kiinnostavana ja salaperäisenä. Oppiminen ei lopu niin kauan kuin elämää riittää.”

Syksyllä 2019 osallistuin Partitura- koulutukseen Tampereella. Kouluttajat Josien de Vrien ja Rinke Visser (Hollanti) ovat biografiatyön pioneereja. He ovat pitäneet elämänkaarikoulutuksia yli 30 vuoden ajan monissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa, Uudessa Seelannissa ja Kiinassa. Olin vaikuttunut heidän kehittämästään tavasta tarkastella omaa elämänkaartaan monipuolisin harjoittein eri väristen linjojen avulla. Mieleeni alkoi virrata muistoja – eikä vain muistoja, vaan eläviä tunteita.

Elämänkaaren linjoja
Oranssi: työelämän tapahtumia, oppimiani ja oivaltamiani asioita, CV
Vihreä: Keholliset muistot – sairaudet, tapaturmat, raskaudet, synnytykset
Biologisen elämänkaaren vaiheet, esim. murrosikä
Keltainen: Merkittävät ihmissuhteet ja niiden kesto
Sininen: Kohtalon iskut – vaikeat tapahtumat, pettymykset, epäonnistumiset, erot, menetykset, ja myös odottamattomat ilot, onnenpotkut, elämän lahjat
Punainen: Mysteerilinja – elämäni teemat ja kysymykset, joita on vaikea sanallistaa, mutta joilla on minulle itselleni merkitystä.

Monet harjoitteet perustuivat aktiiviseen kuuntelemiseen. Olin luullut olevani kohtuullisen hyvä kuuntelija; koulutuksen aikana huomasin toistuvasti miettiväni seuraavaa kysymystäni jo, kun toisen vastaus edelliseen kysymykseen oli vielä kesken. Kun aloin heittäytyä läsnäolon virtaan, kysymykset alkoivat nousta toisen puheesta ihan uudella tavalla. Kokemus oli ilahduttava. Vuorovaikutus oli intensiivistä, kohtaamiset syviä.

Koulutuksen jälkeen minua alkoi kiehtoa kysymys, voisinko löytää ryhmän ihmisiä, joiden kanssa voisimme jatkaa toistemme aktiivista ja läsnäolevaa kuuntelemista. Olin erityisen kiinnostunut naisen elämänkaaren laaduista. Kyselin muutamalta tutulta, lähtisivätkö he kanssani tutkimaan elämänkaariensa käännekohtia ja voimanlähteitään. He kutsuivat mukaan omia tuttujaan, ja kohta meitä oli kymmenkunta.

Tapasimme toisemme kerran kuukaudessa. Puhuimme siitä, minkälaisia naisia kuului lapsuuteemme. Mitä me ajattelimme lapsuutemme roolimalleista nyt, tässä kohtaa elämää? Minkälainen tytön piti olla lapsuudessamme? Olemmeko hylänneet joitain meille opetettuja hyvän ihmisen ja naisen malleja? Miksi? Olivatko toteutuneet toiveemme sellaisia kuin odotimme, vai jouduimmeko lunastamaan ne omiksemme kovalla työllä? Mitä kohtalon iskuja olemme kokeneet? Mitkä kohtalon iskut ovat muuntautuneet meille voimanlähteiksi? Mitkä menetykset ovat jättäneet meihin parantumattomia haavoja? Mitkä eri väristen linjojen tapahtumat olivat sattuneet samanaikaisesti ja vaikuttaneet toisiinsa? Miten kohtaamamme ihmiset olivat vaikuttaneet kehonkuvaamme? Entä psyykkiseen ja hengelliseen hyvinvointiimme ja kasvuumme? Miten kokemamme vihreän linjan sairaudet ja tapaturmat muuttivat meitä? Entä työelämän muutokset? Tai odottamattomat kohtalon iskut? Ilonaiheet ja odottamattomat elämän lahjat? Maksoivatko ne jotain, ja kuka laskun maksoi? (Tämä kysymys kiehtoi minua kovasti; oliko tosiaan niin, että onnenpotkuillakin oli hintansa?)

Ryhmän naiset olivat selviytyneet elämänsä vaikeuksista: he olivat hengissä. Se, mitä selviytyminen oli kunkin kohdalla tarkoittanut, oli yksi tärkeä teema tapaamisissamme.

Jokainen ryhmän jäsen toi mukanaan keskusteluun oman elämänkokemuksensa, ammatillisen osaamisensa ja lukeneisuutensa. Joukossamme oli mm. opettaja, suurtalouskokki, sairaanhoitaja, runoilija, maatalon emäntä ja taideterapeutti. Emme pyrkineet minkäänlaiseen yhteiseen maailmanselitykseen -tai näkemykseen, eikä meillä ollut yhtä tai yhtenäistä lähestymistapaa aiheisiin, vaan keskustelu oli mahdollisimman vapaaksi jättävää. Tarkoituksena ei ollut antaa neuvoja tai ottaa kantaa kenenkään asioihin. Jokainen ryhmän jäsen oli vastuussa omista tunteistaan; niitä ei yritetty hoitaa tai muuttaa millään tavoin. Ajatuksena oli kuunnella toisia ja tulla kuulluksi, ei vaikuttaa toisten ajatteluun, ja varmasti keskustelut olivat juuri siksi niin raikkaita. Joku kertoi, miten antroposofinen maailmankuva ja steinerpedagogiikka ovat vaikuttaneet hänen ajatteluunsa ja oivalluksiinsa elämänkaarensa tapahtumista, joku toinen avasi meille psykologian lähestymistapoja, ja joku kertoi uskonnon tai yhteiskunnallisen vaikuttamisen merkityksestä elämässään.
Maailmankuvien moninaisuus avautui meille inhimillisinä maailmankaikkeuksina. Sain yhdessä kustannustoimittajan kanssa toimittaa tekstit Voimanlähteillä-kirjaksi.

”Antroposofian merkitys minulle on esimerkiksi siinä, että se tuo elävyyttä ajatteluun. Se vaikuttaa myös elävöittävästi havaitsemiseen. Olin aina aistinut herkästi; sain steinerpedagogiikasta vahvistusta esimerkiksi sille, että lapselle tarjotuilla materiaaleilla on todellakin merkitystä. Omat kokemukseni ja laatujen tajuni yhdistyivät steinerpedagogiikkaan: lapsi aistii maailman suoraan ja herkästi. Maailma virtaa lapseen materiaalien kautta.
Arvelen lasteni oppineen steinerkoulussa, että heidän ei tarvitse vastata vääristyneisiin odotuksiin omassa elämässään. Koulu on vahvistanut heissä sitä, mitä heissä on. Tämä on steinerpedagogiikan ydin. Jokaisen elämässä on mutkansa, mutta steinerkoulussa oppilaat saavat vahvistusta sille, mikä heille on ominaista.”

”Menin Pariisissa työmatkalla ollessani Kristiyhteisön jumalanpalvelukseen. Kaikki tilaisuudessa oli uskomattoman kaunista ja säteilevää, ja naispapin puhe oli kristallinkirkasta. Tilaisuuden tunnelma avasi sydämeni ja oli kuin olisin tullut kotiin. Kävin kotipaikkakuntani Kristiyhteisössä ja olin ihmeissäni kuunnellessani pappimme puhetta – hän todella tarkoitti, mitä sanoi, puhui sydämestään. Kristiyhteisössä ei odoteta ihmiseltä sokeaa uskoa, vaan pyritään yhdessä osalliseksi Kristuksen kokemiseen – ja siihen voin liittyä. Ihmisen vihkitoimituksen sanat ”Kristus meissä” ovat syvä mysteeri. Sanat koskettavat minua joka kerran, avaavat sydämen ja ravitsevat.”

Haastattelin jokaisen ryhmään kuuluvan. Ajatuksenani oli ollut, että kirjoittaisin kirjan haastattelut äänitteiden perusteella. Moni ryhmän jäsen halusikin jatkaa oman tarinansa kirjoittamista itse – ja hyvä niin. Teksteistä tuli persoonallisia, rohkeita ja avoimia.

Nuorin haastateltu oli 28-vuotias, vanhin 96-vuotias. Voimanlähteillä-kirjan tekstit tarjoavat lukijalle samaistumispintaa ja mahdollisuuden kuulla, miten toiset ovat selvinneet elämänsä vaikeuksista, miten jatkaneet eteenpäin sen jälkeen, kun suru, pettymys ja menetys ovat moukaroineet heidän elämänsä murusiksi, ja myös sen, mitä ilon aiheita ja voimanlähteitä heidän elämässään on. Monet haastatellut sanovat vaikeuksien vahvistaneen heitä ja antaneen viisautta hyväksyä elämän kolhut ja menetykset. Osa haavoistamme kulkee kuitenkin aina mukanamme. Ne ovat osa meitä. Joskus haavamme opastavat meitä myötätuntoon: ”Kipu sydämessä on lahja. Se on siunaus, koska voit ymmärtää kipua, jota jokainen kantaa. Se on monen muotoinen ja särkee eri tavoin, mutta jokaisella se on.” kirjoittaa Anneli Kanto kirjassaan Rottien pyhimys.

Oli hedelmällistä, että kaikki ryhmän jäsenet eivät tunteneet toisiaan ennestään.
Se, että ryhmässä oli eri-ikäisiä ja erilaisia ihmiskäsityksiä ja maailmankatsomuksia omaavia ihmisiä, toi keskusteluihin oppimisen elementin. Kuulimme ajatuksia ja kokemuksia oman elämänpiirimme ulkopuolelta; se avasi maailmaa uudella tavalla.
Luottamuksellisuus oli ryhmän perusperiaate. Keskusteluja ei jatkettu muualla. Jokainen päätti tietysti itse, miten henkilökohtaisia ajatuksia toi esille.
Keskustelut koettiin hoitavina, onhan kuuntelemisessa ja kuulluksi tulemisessa aina mukana terapeuttinen elementti. Yhdessäolo, huumori ja kiinnostus toistemme kokemuksia kohtaan lämmittivät sydäntä.

”Oli ihmeellistä olla kuunneltavana. Mieleen alkoi nousta muistoja yhä kauempaa ja yhä tarkemmin. Käsittelin monia asioita ensimmäistä kertaa. Aikanaan surulliset tapahtumat eivät enää näyttäytyneetkään murheellisina, kun katsoin niiden koko kaarta. En olisi minä, jos niitä ei olisi tapahtunut. Minut valtasi vapautumisen tunne. Olen kiitollinen myös pettymyksistä ja kolhuista.”

”On vapauttavaa huomata, että olen käyttäytynyt äitini lailla, mutta voin muuttaa käytöstäni. En halua muuria itseni ja puolisoni välille. Tämä oivallus tuli ryhmässä, kun puhuimme äideistämme ja naisenmalleistamme. Minun on vaikeaa vastaanottaa rakkautta ja hellyyttä. Muurin purkaminen ja itseni avaaminen on varmasti loppuelämäni suurin haaste.”

Elämänkaaren eri värisiä linjoja tarkastellessa esiin alkaa nousta esille punaisen linjan laatuja: se, miten ja mistä rakennuspuista käsitykseni maailmasta ja paikastani maailmasta on rakentunut. Onko elämäni tapahtumissa näkyvissä jokin teema? Mitä jälkeeni jäävät muistavat minusta? Mitä haluaisin heidän muistavan? Mitä toivon heidän antavan minulle anteeksi? Ilmeneekö punaisella linjallani jotain, mikä on tämän elämäni oppimisen keskiössä? Ja: Jos olisi mahdollista ottaa jokin oivallus mukaan seuraavaan elämään, mikä se olisi?

”Olen oppinut, että tärkeää on vain läsnäolo. Myötätuntoinen läsnäolo ei katoa koskaan; se on energian laki. Jos pystyn todella näkemään ihmiset, joita kohtaan, läsnäolon energia jatkaa elämäänsä heissä ja heidän kauttaan laajalle, kauas. Elämänkaareni punainen linja alkaa hahmottua Siinä näkyy loistavia värejä ja säteileviä kohtaamisia. Oppiminen jatkuu: egoismia poltetaan pois. Vaikka vanheneminen ja kärsimys pelottavat, olen utelias näkemään, mitä saan vielä oppia.”

Lukijoille, jotka kiinnostuvat kokoamaan oman Voimanlähde-ryhmänsä, kirjassa on joitain ehdotuksia keskustelun aiheiksi. Jokainen ryhmä kuitenkin muotoaa ja luo itsensä omanlaisekseen. Siinähän se ilo piilee.

”Kuolemanrajakokemus ja omien pelkojeni kohtaaminen aukaisivat minussa uusia mahdollisuuksia myös kohdata kärsivä ihminen. On tosi vaikea sanallistaa, mitä ihmiselle pohjalla tapahtuu, mutta minulle se merkitsi ainakin pelosta vapautumista ja kokemusta, että en sittenkään ole yksin”.

Kysymyksiä elämänkaaren eri väristen linjojen äärellä
Mitkä työelämän ja oppimisen tapahtumat ovat muovanneet minua siksi, joka nyt olen? (Oranssi linja)
Mitkä keholliset kokemukset ovat vaikuttaneet minuun (Vihreä linja?) Miten ne ovat vaikuttaneet psyykkiseen hyvinvointiini? Mitä olen oppinut niistä?
Mitkä ihmissuhteet ovat olleet minulle merkittäviä (Keltainen linja)? Miten ne ovat muovanneet minua? Mitä olen ihmisiltä oppinut? Mitä olen voinut antaa tärkeille ihmisilleni? Missä kohtaa elämänkaartani olen kohdannut näitä tärkeitä ihmisiä? Kuinka kauan nämä ihmissuhteet kestivät?
Mitä kohtalon iskuja ja odottamattomia iloja olen kohdannut ja minkä ikäisenä (Sininen linja)? Mitä niistä seurasi?
Mitä ajattelen elämänkaareni tapahtumista nyt (Punainen linja)? Olenko muuttunut niiden ansiosta? Miten? Miksi? Mikä on minulle tärkeää? Mihin uskon?

Lainaukset ovat kirjasta Voimanlähteillä (Warelia 2022). Tekstit ovat kirjan haastateltujen kirjoittamia.

Ilona Tomi on kirjailija, joka on toiminut luokanopettajana sekä peruskoulussa että steinerkoulussa.
Kirjojen esittelyt ja blogi: www.ilonatomi.fi